Se alkoi yllättäen sunnuntai-aamuna. Kuului epämääräistä ääntä parkettia kaapivista tassuista, jotakin yritettiin piilotella huonolla menestyksellä. Siellähän se kökötti iso kasa oksennusta sievässä rivissä. Oliskohan Maukka ylensyönyt itsensä? Meni muutama tunti kunnes kakistelu alkoi taas. Oksennusta ei juurikaan enää tullut, pelkkää rusehtavaa vaahtoa. Mitä hittoa tällainen on? Sama toistui vielä illalla, vaahdon määrä oli kerta kerralta pienempi.
Seuraava huolestuttava havainto oli vuosituhannen isoin ripulipaska mitä kissalta olen konsaan nähnyt. Maukkakin meni niin hämilleen muhkeista tuoksuista, että vallan unohti edes yrittää peitellä jätöstään ja näin äiskä sai tilaisuuden pähkäillä tuon vetelän tuliaisen syytä ja alkuperää oikein ajan kanssa.
Mitään tavallisesta poikkeavaa ruokaa kissoille ei oltu annettu lähipäivinä, eikä ulkoillessa tullut vastaan mitään syötävän näkäistä. Viisaana, lähes “eläinlääketieteen lisenssillä” varustettuna huolestuneena äiteenä päättelin, että kyseessä täytyy olla matoja. Tiesin kyllä että Maukka oli syksyllä saanut loishäädän korvapunkkien vuoksi, ja sittemmin oli kertaalleen madotettukkin, mutta silti se epäilyksen siemen oli niin voimakas että tunsin kutinaa jo suorastaan itsessänikin. Kakassa ei kyllä ylimääräistä liikettä näkynyt, mutta entä jos en sorkkinutkaan sitä tarpeeksi huolella? Oliko matolääkkeen annostelu kenties mennyt pieleen?
Kissa laitettiin huolelliseen tarkkailuun, mikä oli melko helppoa kun toinen vain nukkui koko päivän. Yritimme tarjoitella ruokaa sillä seurauksella, että kissa alkoi välittömästi kakistelemaan. Vettä onnistuttiin maistelemaan sillä seurauksella, että se oksennettiin välittömästi ulos pelkkänä valkeana vaahtona. Päätin ottaa heti aamulla yhteyden henkilääkäriimme. Mau alkoi olla jo täysin apaattinen, eikä reagoinut edes Piun lukuisiin yrityksiin houkutella häntä hippasille.
Meni pitkälle iltapäivään ennenkuin sain yhteyden. Lääkäri totesi ettei madot aiheuttaisi noin äkillistä voimakasta reaktiota, vaan luultavammin kyseessä on vierasesine suolistossa taikka paha suolistotulehdus. Kissa vietävä välittämästi kuvattavaksi ja paikkaan jossa tarvittaessa voidaan laittaa tiputus päälle. Maukkahan on vasta puolivuotias ja näin pienelle nestehukka voi koitua kohtalokkaaksi. Siltä istumalta varasin ajan hiukka isommalta lääkäriasemalta ja onnistuinkin siinä niin, että annettiin puoli tuntia aikaa saapua paikalle. “Työrukkaset” tipahti siltä seisomalta, hyvä että kerkisi edes pomolle vilkuttaa kun painelin jo paikallisjunaa kohti. Juostessani soitin miehelle, että kissa koppaan ja äkkiä minä tulen vastaan.
Lääkäri tunnusteli vatsaa päältäpäin ja lisäksi suoritettiin röntgenkuvaus. Ihme kyllä ensimmäisellä kuvalla onnistuttiin, vaikkakin kyse oli maksimissaan sadasosasekunnin onnistuneesta paikallaanpitämisestä. Jo toista vuorokautta jatkunut apaattisuus oli ilmeisesti säästänyt vielä voimia rimppuilla. Kuvissa ei näkynyt mitään vierasesinettä tai muuta joka viittaisi suolitukokseen. Lääkäri päätteli että kyseessä on vaan ärhäkämpi suolistotulehdus ja laitetaan katti antibioottikuurille. Ensin tuikattiin pahoinvointia estävä piikki ja sitten alkoi vasta lysti...
Kuusi kappaletta valehtelematta lehmän kokoista nesteytyspiikkiä pitäisi onnistuneesti ruiskuttaa suoraan lihakseen, jottei ainetta voi oksentaa ulos. En tajunnut millaisesta operaatiosta on kyse edes siinä vaiheessa kun kissalle laitettiin kuonokoppa. Hoitaja tuli avuksi pitelemään ja minäkin siinä häsläsin parhaani mukaan. Tämä toimenpide luokitellaan varmasti eläinrääkkäykseksi, sen verran pahaäänistä avunhuutoa pienestä kissasta lähti, että taatusti sattui. Neljännen piikin aikana Maukka vähänkuin luovutti ja painoi päänsä väsyneenä alas. Lääkäri päätteli siitä, että vielä saadaan viideskin annos menemään ja minä kauhistelin tyyliä palkita hyvä käytäs rangaistuksella. Viides piikki vaikutti jo niin kivuliaalta että tyydyttiin jättämään kuudes laittamatta. Suurin osa nesteytyksestä kuitenkin saatiin menemään perille. Hirviä operaatio kerta-kaikkiaan.
Mutta tästähän se lysti vasta alkoi. Saatiin tarkat ohjeet antibiootin syöttämiselle. Ehdoton aamu ja ilta annostus josta ei saa lipsua kuuden päivän ajaksi. Keskusteltiin vaihtoehdoista “työntää pilleri kurkkuun ja pakoittaa nielaisemaan” sekä “veteen liuotettuna ruutalla kurkkuun”. Kuullostaa helpolta mutta...
Pilleri lensi vähintään metrin päähän samaisen sekunnin aikana kun se tavoitti kitalaen. Hienosti ne osaa syleksiä kissat kyllä. Alettiin siis pillerin liotus vesitippaan ja ruuttaa käyttään. Meikäläinen polvilleen lattialle ja kissa kahteen pyyhkeeseen käärittynä haarojen väliin. Ruutta pikaisesti tyhjäksi ja sitten ihmeteltiinkin, kuinka paljon vaahtoa sieltä suusta oikein tuleekaan ulos. Kissan ilme oli myös näkemisen arvoinen, mitään noin pahaa se ei varmasti ollut ikunaan maistellut. Lääkkeen lisäksi määrättiin ravinnepastaa puoli teelusikallista myös kahdesti päivässä. Siitäpä se idea sitten lähti yhdistää nämä kaksi kauhistusta yhteen ja pilleri lioteltiinkin pastan sekaan. Se oli siinäkin mielessä parempi, että geelimäisenä se ei vaahdonnut ulos vaan tarttui kieleen ja kitalakeen jolloin kissan oli pakko vain nieleksiä se sisäänsä. Kama ei myäs maistunut enää niin pahalle, että olisi pitänyt piileksiä sängyn alla vaan lääkitys unohtui melko pian session jälkeen. Edelleenkin pyristelyt oli voimakkaita ja kieli yritti natistella ainetta pois.
Jo toisena lääkintäpäivänä alettiin nähdä piristymisen merkkejä. Mau alkoi hyvin pienissä erissä maistella ruokaa ja vettä sekä seurailla Piun touhuja, vaikkei vielä paljon leikkiä jaksanutkaan. Alettiin nähdä valoa tunnelin päässä ja pian pääsinkin taas ihastelemaan pieniä pissejä ja veteliä kakkoja. Kakka pysyikin pehmeänä koko viikon, mutta viisas mieheni oli sitä mieltä että se johtuu siitä antibiootista. Nyt kun kuuri on kärvistelty kokonaan on kissassa virtaa vaikka muille jakaa. Ruoka (uusittu herkän vatsan ruokavalio) maistuu niin että konkurssi tulee ja vettäkin lipitetään taas normaalisti. Etenkin se raanassa sallittu vesileikki sairasajaksi tuntuu jääneen tavaksi. Kissa myös kehrää enemmän kuin koskaan, mikä on aivan ihanaa, ainut että ne öiset - tuntikausia kestävät herättelyt silittelemään - voisi tapahtua kyllä jonain muuna aikana... Silmäpussieni takana olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tähän ihmeparanemiseen.
Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu että poika on ollut koko ajan hiukka kipeä, niin erillainen ja onnellisen tuntuinen epeli sieltä nyt kuoriutui. Nyt pidetään vaan sormia ja varpaita ristissä, että tämä ruokavalion muutos auttaa pitämään pojan kunnossa - eikä moista eläinrääkkäysviikkoa tarvitsisi aloittaa alusta. Kakkalaatikolla veisaan aave-mariaa, - olisipa kovempaa kakkaretta - minä niin pyydän.
Piu muuten pääsi samaisille herkkuaterioille, Maukalla on meinaan paha tapa hyökätä juuri Piun astialle, olkoonkin toisella syönti kesken - saatikka tismalleen samaa kamaa tarjolla. Todettiin, että helpompi vaihtaa koko kattilauman ruokavalio, kuin yrittää ruokkia toista salaa. Piu kiittää, hänkään ei tiennyt että RoyalCanin pöperöt on noin herkullisia.
Mistä moinen suolistotulehdus sitten johtui? Tätä ei varmaankaan saada koskaan selville, tosiasia kuitenkin on että jotakin sopimatonta tai pilaantunutta on tullut syötyä. Jälkimmäinen kuullostaa mahdolliseltakin, aiemmat kaupan normi-märät-ruoat kun ei kaikistellen aina maistunut. Esimerkiksi illalla annettu ruoka saattoi killua osittain vielä aamullakin lautasella. Taasen aamun ateria odotti poiskorjaamista vielä illalla kun saavuttiin töistä. Jokunenkin kerta pöperö on näyttänyt jo perin kälyiseltä, ennenkuin sen on älynnyt pois kaapia ja tarjota uutta. On siis hyvinkin mahdollista, että joku kerta tämä viiksiniekka olisi syönyt jo pilaantunutta ruokaa. Tähän puututaan nyt kovalla kädellä, mikäli ruoka ei samantien maistu korjataan loput välittömästi kylmäsäilöön. Tosin, tällä uudella ruokavaliolla ei vielä kertaakaan ole jäänyt mitään syömättämäksi, pikemminkin lautanenkin nuollaan puhtaaksi.
Toisena oppina voi ajatella sitä, että koskaan ei ole liian hätäinen kysyäkseen neuvoa lääkäriltä. Tässäkin tapauksessa oltaisiin omahoidollisin keinoin ja odottamalla aiheutettu luultavasti hyvinkin paha nestehukka, mahdollisesti näin nuorelle kissalle jopa kohtalokas.
Kolmanneksi sanoisin, että näkäjään vaikka kuinka mielestäsi hyvää huolta eläimistäsi pidät, ei se riitä, myäs omia toimia ja tapoja on syytä seurata ja kritisoida. Lisäksi päätettiin että se yletön kissannamien tarjoilu karsitaan pois. Maukalta nyt samantien ja Piulle pienen vieroitusajan puitteissa. Tätä testatessa on jo huomattu, että tavallinen raksukin menee kiitospalasta, eikä karvapallero itse asiassa edes huomaa että häntä on huijattu.
Maatiaisten on sekarotuisuutensa vuoksi annettu ymmärtää olevan terveempiä kuin monet rotukissat ja varmaan se osittain pitääkin paikkansa. Siihen ei kuitenkaan ole tuudittautuminen kuten meillä nähtiin. Jokainen kissa tarvitsee silti hyvää (ja kallistakin) hoitoa ja se tietenkin tulee aina yllätyksenä.
Ovenpieltämme tuleekin jatkossa koristamaan jälleen yksi mietelause:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti