25 Faktaa

“Veispuukista” ynnä muista hämppäpämppäsivustoista tuttu: "25 asiaa minusta" -haaste rantautukoon täten myäs kissabloggaajien keskuuteen.

Tehtävänähän on siis: kirjoita 25 erilaista randomia faktaa, salaisuutta, erikoisuutta tai muuta yleisen tietouden piiriin kantautumatonta seikkaa itsestäsi, ajatuksistasi, haaveistasi tai mielipiteistäsi. Ja tällä kertaa osallistujina vain ja ainoastaan kaikenkarvaiset blogeja ylläpitävät kissaeläimet.

Linkki: http://karvalapset.blogspot.com/search/label/Haaste%3A%2025%20asiaa

1. Piu ja Mau ovat serkuksia, eli heillä on yhteinen Kiti-mummo. Kitin jälkeläisiä ovat Ralli (Piun äitee) sekä Tiikeri (Maun äitee). Isäpolitiikka on hiukka vaikeampi selvittää, ehdokkaina on kaikki Mäntsäläläiset kollit, joten sukulaisuus-suhde saattaa olla läheisempikin, jos samainen kolli olisi vieraillut molempien äitien tykä. Dna-testejä odotellessa puhumme kuitenkin vaan serkuksista. Piu ja Mau päätyivät samalle äiskälle ja iskälle vuoden viiveellä, eli Piu sai ensin viettää prinsessavuoden ennenkuin “poikaystävä” esiteltiin. Maukan piti olla valko-mustan Piun seuraksi varattu kokovalkoinen poika, mutta liekkä ukilla hiukka värisokeutta ilmassa, kun tuollaisen punatiikerin tarjosi. Äiskä päätti kuitenkin olla olematta rasisti ja välittämättä väristä, pentu oli kuitenkin niin hellyyttävä tojottaessaan yksikseen muiden sisarusten temmeltäessä taustalla.

2. Ensitöikseen Piu ei voinut sietää tuota nuoriherraa, vaan sähinätä ja välttelyä harrastettiin tiukka viikko ennenkuin alkoi lämmetä. Äiskä itki jo verta ja kyyneleitä molempien killien puolesta, aiheuttaessaan moisen harmin tietentahtoin tietoisesti. Onneksi tilannne vähitellen kääntyi, ja noin puolivuotta myöhemmin ovatkin jo onnellisia kaveruksia.


3. Molemmille kateille on pidetty oikeat kissanristiäiset pappeineen päivineen ja täydellä pitopöydällä tietenkin. Komeat nimethän se pappi sitten kissoillemme kastoi (sumutinpullon avustuksella). Piu Seppo Sergei Ivanoff Shevchenko sekä samalla logiigalla Mau Pekka Tiger Ivanoff Shevchenko. Joku on joskus ihmetellyt mistä nimipaketit tulee ja onhan siihen aika monta haaraa ollutkin. Etunimet lapsukaiset ovat laulaneet itse. -Mitään muuta kun ei pienenä vielä osattu sanoa. Kakkos-nimet Seppo ja Pekka kertoo siitä, että ollaan verijuurin suomalaisia maalaiskillejä, vaikkakin Piu näyttää äiskän mielestä ihan “valkovenäläiseltä hattukatilta”, -niimpä nimi Sergei Ivanoff juontaa sieltä. Iskä taas halusi idolinsa Tigerin Maukalle, koska hän hiukka tiikeriä muistuttaakin. Mau on myäs nimensä mukaisesti kova golffari, yleensä yöllä ne golf-pallot kiitää mukavasti äänitehostein pitkin parkettia. Sukunimi Shevchenko tulee taas äiskän lempinumerosta 7, ja hänen synnyinseurastaan Härskin Dynamo, sillä sellainen heppu kun Andriy Mykolayovych Shevchenko, Ukrainalainen jalkapallopelaaja (nykyisin Moskovan Dynamossa) - pelaa äiskän onnennumerolla. Liekkähän lupaa kysynyt mokoma?

4. Piu ja Mau asustaa pientä kerrostaloyksiötä isolla lasitetulla parvekkeella. Itse yksiö pursuaa kissanleluja ja puita, ja terassin seiniä ja tiirailupaikkoja on täydennetty rappusin ja kiipeilyputkiloin elämää sulosuttamaan. Kun äiskä ja iskä tulee töistä on Piu silmät tapillaan lasissa kiinni, mutta ennenkuin rapusta sisään saakka ehtii, on vastaantulokomitea kurkku suorana jo ovella. Viesti on selvä - eikähän lähetä ulos?

5. Piu harrastaa ammattimaista valjaslenkkeilyä koiramaiseen tyyliin. Joko kierretään “ykköstienlenkki pikkulintuaitoineen” tai “tyhjää tonttia hiirenhajuineen” tai “ojanvartta irtokissoineen” tai “jäniskumpua pupujussien perässä” tai “talonympärikiekkoa kissantuoksuineen” jne.jne. Jatkuvan, kolmivuorotyönä tehtävän huutamisen tuloksena äitee taipuu joka päivä pitkälle lenkille joka kestää tunnista kuuteen tuntiin, riippuen minkälainen kissakeli on päällänsä. Sadekaan ei menoa haittaa, paitsi jos se on valjastettu tuulella, silloin mennään juoksemalla.

Näillä lenkeillä on tavattu niin kissaa kuin koiraakin, jänistä ja kettua sekä pyydystetty pari hiirtä. Heinäsirkat on muuten mukava snäksipala kesäisillä lenkeillä ja niitä tuleekin talven mittaan ikävä.

Maukka on aloittanut valjaslenkkeilynsä harjoittelun vastottain. Meno on hurjan paljon arempaa ja yleensä vedetäänkin “100 metrin aitoja”, eli takapihan kävelytietä eestaas välillä aidalla keikkuen. Itse valjaisiin on jo aika hyvin totuttu, vaikka äiskää naurattaakin se pyllyä pyörittävä meno maha maata viistäen. Maukalla on yksi suuri pelkopaikka, nimittäin ala-aulan tuulikaappi. Sen ovi kun kerran litisti pienokaisen tassun allensa. Tämä kyllä muistetaan ja moinen kohta ylitetäänkin nykyisin turvallisesti sylissä istuen. Lenkkeilyt on syytä suorittaa molempien kattien kanssa erikseen. Se kerta kun kokeilin molempia yhdessä, on syöpynyt mieleeni seuraavasti. Seison keskellä kapeaa kävelytietä, josta lähestyy viaton pyäräilijä. Tästä närkästyneenä molemmat kissat ryntäävät eri suuntiin jättäen äiskän keskelle katua ristiinnaulittuun asentoon ja molemmista käsistä lähtee 5 metriä pitkä fleksi tukkien ohitusmahdollisuuden kätevästi molempiin suuntiin. Ja kumpikaan kateista ei tietenkään halunnut pakittaa tuota pelottavaa pyäräilijää kohti.

6. Maatiaiskissat on siitä mukavia, että niille kelpaa melkoisen laajakirjoinen pöperövalikoima. Kaupan märkää pussiruokaa ja raksuja nyt lähinnä puputetaan eniten. Yritetään kyllä ostaa hiukka laadukkaammasta päästä, mutta aivan Hillssin ruuille ei ole menty. Leikkelemakkaroissa on monta maistuvaa plaatua ja niitä osataankin tulla kerjäämään heti kun jääkaapin ovi aukeaa. Suurta herkkua on myäs killin maito, mikä ohittaa veden välittämästi jos vaan on tarjolla. Piu ei muutenkaan juo vettä muuten kuin äiskän yävesilasista. Luultavasti ajatellut, että tuoreemmathan siinä kuin omassa kupissa, Mau sen sijaan ei ole niin tarkka, kunhan vesikuppi vain sijaitsee muualla kuin ruoan yhteydessä. Maukan mielestä se kuppi josta Piu syö on taatusti parempaa kamaa, täten tunkeekin päänsä kylmästi toisen kupille ja täten pakottaa Piun vaihtamaan kuppia, ja taas sama homma. Mau siis huolehtii siitä, että Piu hoikistuisi lääkärin toiveiden mukaisesti.
(päivitys; Eläinkaupan kalleimmille siirryttiin sittemmin Maukan suolistotulehduksen jäljiltä. Vedenjuonti myös alkoi sujua kun hankittiin epeleille vesiautomaatti-suihkulähde, siitä kelpaa heidänkin jo lipitellä)

7. Meidän taloudessa ei ole ruokapöytää vaan ruokintapöytä. Kissat syö siinä ja vanhukset itse nojatuolissa. Tämä käytäntö on muodotunut siitä, että pöydällä parveilee kissoja huolimatta siitä mitä siellä on tarjolla. Turha siis yrittää nautiskella ateriaansa kissavapaasti. Ruokailupiste on myäs helppo pitää puhtaana tuolla korjailukorkeudellaan.

8. Tassu-herkkunapit kuuluu päivittäiseen vaatimuslistaan. Piulla on tapana pudottaa pussi pöydältä lattialle ilmoittaakseen että olisi karkin aika. Mikäli pussi ei ole näkyvillä, voidaan vaihtoehtoisesti pudottaa vaikka puhelin. Niitä tässä sitten on saanutkin uusia tasaisin väliajoin. Sama efekti tulee myös, jos et ehdi ensimmäiseksi soivaan puhelimeen vastata. Piu kyllä hoitaa sen puolen, eikähän se siitä vaikene, kun akut sun muut lentelee pitkin lattioita.

Iltakarkki kuuluu myäs kuvioon. Heti kun äiskä heittäytyy pitkälleen saapuu kaksi kattia tapittamaan vaativalla katseella. Toinen herkkunappi-pusseista sijaitseekin yöpöydällä tätä rituaalia varten. Piu hanskaa homman hienosti, ottaa karkin itse pussista, ei ahnehdi - vaan nätisti yksi kerrallaan. Maukka sen sijaan on miehekkäästi suureleisempi ja kouraisee niin paljon kuin yhdellä tassulla vaan onnistuu. Maulle on myäs annettava nappinsa ensimmäiseksi, muuten se nappaa omansa vaikka Piun suusta.

9. Tiskipöytä-hella-jääkaappi on aluetta jossa tarvitaan jatkuvaa valvontaa kissojen puolelta. Ainakin heidän omasta mielestään. Hellalla ei voi keittää mitään, ilman että laittaa kuumalle levylle jonkun jäähdyttelykattilan tilalle. Näillä sankareilla on tapana hypätä keittiöön keikkumaan heti, kun huomaavat siellä minkäänlaista toimintaa. Samalla voi vaatia juoksevaa vettä lavuaarista, joka jostain syystä ei ole ollenkaan niin pahasta kuin suihkusta tuleva vesi.

10. Pesutuokiot ovat pitkine patakintaineen varsin mielenkiintoisia. Maukka, joka keittiän hanan vettä suorastaan rakastaa, - vihaa samaista ainetta suihkun muodossa yli kaiken. Uskomatonta miten voimakas voi pieni kissanpentu olla, silloin kun on kyse pyristelystä. Iskä on kainaloon sakka verillä ja äiskä koittaa hoitaa pesut sekunnin murto-osassa.

Piu on kokeneempi jo tässä asiassa ja tyytyy vaan huutamaan kivusta: Aauuuu - aaauuu - aaauuuu. Näitä hetkiä harrastetaankin vain äärimmäisessä tarpeessa, varsinkin Piun lähes kokovalkea turkki on silloin tälläin pakko pestä, varsinkin kun se hiekassa ja asfaltissa pyöriminen on suurta nautintoa lenkkeilyn yhteydessä.

11. Vessa. Toistaiseksi ollaan pärjätty yhdellä vessalla. Sankarit eivät tunnu välittävän siitä kenen kakkaroita siellä on, kunhan niitä vaan on tarpeeksi vähän - mielellään ei yhtään. Tätä laatikkoa saakin lapioida vähintään kolmesti päivässä ja useamminkin. Piun mennessä kakalle se ilmoittaa siitä kovaan ääneen, äiskän on silloin parempi tulla jo vierelle odottamaan, koska on aika siivota. Ja kehua sitä kakkaa, hienohan siitä taas tuli.

Piu on reunapissijä ja täten pissikakkarat on poimittava todella varovasti, ettei ne murene miljoonaksi puruksi. Tämän vuoksi laatikon on myäs syytä olla mahdollisimman korkea, nimimerkillä seinänpesua päivittäin. Maukka taas on maanrakennusmiehiä. Ensin tehdään mitä syvempi kuoppa, luultavasti yritetään kaivautua aina pohjaan saakka. Tarpeiden jälkeen peittelykeon taaskin on ylitettävä astian laidat, mielellään aina matolle saakka. Tästä pyramiidista tietääkin kuka on ollut viimetteeksi asialla.

Vessarauhasta ei voi puhua mitä Maukkaan tulee. Piuta sopii taputella tassulla otsaan toisen ollessa puolustuskyvytän tikistysvaiheessa. Sama koskee äiskää ja iskää. Jos pöntöllä istutaan, Maukka tunkee seläntaakse keikkumaan, pakkohan se on nähdä mitä sieltä tulee. Iskällä taas on ongelmia pissiä seisaaltaan, jonkun pää kun meinaa syöksyä suihkun alle...

12. Piulla ja Maulla on ainakin miljoona lelua. Sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa kun yrittää imuroida. Lelukoppaa on taas kaiveltu ja kaikki hiiret ja rotat on piilotettu sohvien ja nojatuolien alle. Päivittäinen leikkirytmi menee niin että aamulla ollaan hippasta ravaten ympäri kämppää. Heti iskän herättyä on vuorossa hiirenheittelytalkoot, jolloin Maukka saa esitellä korkeimpia loikkiaan. Tämän jälkeen alkaa naapurinkyttäystalkoot parvekkeella. Päivän aikana levitellään kaikki lelut erimittaisten päikkäreitten välissä.

Työpäivän jälkeen on välittämästi käytävä lenkillä jonka jälkeen voikin maukua naapurin Vinskille kylään. Loppuilta vuorottelee hiirenheittelyn, näytänsäästäjän jahtaamisen sekä iltaravien muodossa. Iltaravit jatkuvat myäs yöllä. Jossakin välissä Maukan on saatava perinteiset kehräysunensa, jolloin on syytä silitellä vatsasta. Piu sensijaan on katkokehrääjä, ei oikein koskaan ole oppinut sitä kunnolla. Se on myös senverran harvinaista herkkua, että sitä on herättävä kuuntelemaan ja rapsuttamaan myäs yöllä jos tilaisuus tulee. Yleensä nelikiloisen kissan selänpäällä-kävely myäs havahduttaa ihan itsekseenkin hereille.

13. Hautakosken Vinski. Siitähän se idea sitten lähti. Vinski asuu seinän takana. Tämä iso kolli oli meillä aina sillointällöin hoidossa ja ihastuttiin siihen sitten sydänjuuriaan myäten. Minkäänlaista kissakokemusta minulla ei aikaisemmin ollut, olinhan mielestäni sydänjuurin koiraihminen. Vinski on isosta koostaan huolimatta varmaankin maailman kiltein kolli. Se osaa tapittaa isoilla silmillään suoraan silmiin ja kurnuttaa niin kauniisti kaikki päivän tapahtumat. Vinski osoittaa mieltymystään rellahtamalla selälleen ja venyttämällä kaikki raajat somasti kattoa kohti. Aikansa vierailtuaan aloimme haaveilla omista “Vinskeistä” ja täten päädyimme Piuhun. Nämä kissat totutettiin toisiinsa ja heistä tulikin ylimpiä ystävyksiä. Molemmat tietävät toisen asuvan seinän takana ja kyläily käykin reippaasti avaamalla molempien asuntojen ovi. Killit kävelee suoraan kaverille leikkimään.

Vuosi myähemmin hankittiin Mau ja tämän kolmiodraaman totuttelu on edelleen päällänsä. Ensimmäiset tapaamiset meni Vinskin ja Maun sähistessä ja muristessa. Tällä kertaa Piu oli aivan hoo-moilasena miksi moinen käytös, oli jo itse unohtanut tehneensä samaa alkujaan Maukalle. Nyt kun lyhyitä vierailuja on tehty jo useamman kerran, aletaan jo päästä ilman sähinää. Nenänhaistelu-asteelle on päästy, mutta leikit ei vielä oikein suju. Vierihoito siis jatkuu.

14. Matkailu. Äiskä on maalta kotoisin ja lomat vietetäänkin aina mummolassa. Mau ei ole vielä sinne ehtinyt, mutta Piun kanssa on jo useampikin reissu tehty. Mummola sijaitsee syrjässä järven rannalla ja siellä onkin kissasielulle ihanan rauhallista ja paljon hiiriä. Ensimmäiset reissut ulkoiltiin tuttuun tapaan valjailla, äiskä ei oikein luottanut vielä Piun maalaisjuuriin, että olisi hirvinnyt vapaaksi päästää. Ensimmäisellä pitkällä kesälomalla valittiin mukava lämmin päivä ja henkinen valmius isolle etsintäpartiolle. Piu päästettiin ensimmäistä kertaa vapaaksi ja se oli menoa se. Neiti oli niin onnellinen, että jutteli mennessänsä. Useammankin kerran ehdittiin jo huolestua, kun neitiä ei näy takaisin, mutta aina se kuitenkin sieltä nurkilta löytyi joten ulkoilun sallittiin jatkua.

Neljän viikon lomailusta muodostuikin Piulle oikea taivasten valtakunta - sai olla aamusta iltaan pihalla. Yöksi tultiin tai haettiin suosiolla sisään, äiskä kun ei osaisi nukkua ilman pikku-prinsessaa. Alkuviikot Piu vielä kävi pissillä normaalisti laatikollaan, mutta kesän myötä oppi myäs tekemään tarpeensa ulos. Ei kait malttanut tulla moisen asian takia välillä sisään. Ruokahalu oli huipussaan näiden reissujen myätä ja Piu oppi myäs sietämään sadetta. Tämä oli se mukava puoli matkailusta.

15. Autoilu sen sijaan ei. Mummola matkan siivu on reilut viisisataa kilometriä ja sille matkalle mahtuu mauku jos toinenkin. Piu tykkää kyllä autosta - jos se on paikallaan ja hiljaa. Mutta kun se käy ja liikkuu, niin meteliä riittää. Käsittämätöntä, että yhden kuusi-tuntia maukumista jälkeen vielä ääntä riittääkin, kaippa ne äänijänteet on aivan kunnossa. Tähän ropleemiin on ostettu myäs Felinaway-suihketta, mutta merkittävämmin se ei näytä auttavan. Toisaalta, ei uskalla jättää poiskaan, jos huuto olisi kahta kauheempi sittemmin. Kauhulla odotetaan seuraavaa reissua jossa Maukkakin on mukana, näillä pienillä pyrähdyksillä mitä pääkaupunkiseudulla on harjoiteltu, on todettu Maukankin äänijänteet varsin voimakkaiksi. Saadaan sitten luultavasti kuulla mau-ut ihan stereona.

16. Lääkäri. Aina yhtä mukava paikka. No kissojen mielestä ehkä ei. Rokotukset nyt vielä jotenkin menee kun tilanne on niin nopeasti ohi. Mutta muutakin mukavaa on ehditty jo puuhata. Ensiksi molemmilla oli saapuessaan kissankorvapunkit. Piu pääsi omalääkärille joka putsasi korvat kertaistumalta puhtaaksi. Samalla hoidettiin Vinskikin, jolle Piu ehti samaiset punkit tartuttaa - ennenkuin me kokemattomat kissanpitäjät ehdittiin moisia edes tajuta. Maukan saavuttua omalääkäri sattui olemaan lomalla ja jouduttiin etsimään korvaava hoitopaikka. "Aistinvaraisella" arvioinnilla sanoisin, etten moiseen paikkaan enää mene, keikka maksoi 260 euroa, jolla sai lääkkeet mukaansa ja ohjeet kotihoidolle. Seuraavat kaksi viikkoa putsattiin korvia kahdesti päivässä liuotusaineella ja ruikittiin kahdesti päivässä tippoja. Voitte kuvitella miten hoitotilannetta opittiin jo pakoilemaan.

17. Aiemmin Piulle kävi myäs pieni äksidentti. Oltiin maalla ja äiskä sulki saunan ikkunan, huomaamatta tietenkin, että killi päivystää ikkunalaudalla. Edessä oli valkoinen pitsiverho ja takana musta yö. Valko-mustaa tytteliä ei näkynyt karvanvertaa, eikä tuntunut myöskään sitä, että siellä olisi häntä välissä. Piu jäi roikkumaan talon ulkoseinälle hännästään, pää alaspäin. Hirvittävä tapaus, jonka ainoa onni oli se, että iskä sattui olemaan ulkona ja pääsi näin pikapikaa paukuttamaan saunanikkunaa, että "avatkaa nyt s...tana täällon kissa välissä!" Häntään tuli tietysti noin sentin pitunen ventti ja päivystävä eläinlääkäri sadan kilometrin päässä tuotantoeläimien hoidossa kiinni. Paikattavaksi päästiin vasta parin päivän päästä. Jos jotain positiivista tästä hommasta kaivaisi, niin onneksi vamman aiheuttaja olin minä, - en taatusti olisi muuten uskonut selityksiä siitä, että kissaa ei todellakaan nähnyt, saatikka siitä, ettei siellä tuntunut mitään välissä olevan. Ikiajoiksi olisin suuttunut.

18. Koirakaverit. Piun ensimmäinen kontakti koirien kanssa oli mummolan vanha saksanpaimenkoira. Taisi olla molemmille ensimmäinen toistensarotuinen tuttavuus ja sitäkautta yhteistä kieltä jouduttiinkin etsimään. Melko pian kävi selväksi että koira mieluiten väistää, kuin maistaa teräviä kynsiä, mutta auta-varjele jos yritit koiran läsnäollessa ottaa kissaa syliin, siinä oli kissapaisti lähellä päätyä parempiin suihin ja hampaat vaan loksahteli vastakkain. Mutta niin kauan kun ei muita lähistöllä ollut, niin kuljettiin ihan sovussa, mitä nyt kissa korkean paikan edullaan välillä taputteli koiraa takapuolelle. Ei kuitenkaan kuonoon, se olisi ollut jo vähän liian rohkeeta.

Sittemmin vanha sakemanni on päässyt jo haudan lepoon ja seuraavalla reissulla meitä odottaakin sekarotuinen koiranpentu, jonka luonteesta on kerrottu jo varsin vauhdikkaita tarinoita. Saa nähdä miten sen ja meidän kattien kohtaamisesta oikein tulee....

Toisena koirakaverina meillä on pieni “villakoiramix” Dani. Piun mielestä se on niin pieni, että sitä ei tarvitse jännittää. Jos Dani innostuksissaan tulee liian lähelle, ei tarvitse muuta kuin nostaa tassua niin Dani peruuttaa. Maun itseluottamus ei ihan näin pitkälle kanna. Hän pysyttelee tv-n päällä taikka kiipeilytelineessä kutakuinkin koko ajan mitä koira on paikalla. Dani matkii kissojen tapoja, koittaa hyppiä kuten kissat, aivan liian korkealta aivan liian pitkälle, sekä kiivetä kiipeilypuuhun, mikä sinänsä on todella hassun näköistä touhua. Piu ja Dani osaavat lenkkeillä yhdessä. Piun lempipuuha koirien vakoilu toteutuu mainiosti, kun lenkille lähdetään yhdessä. Piu tikuttaa menemään muutaman metrin päässä koirasta samaa vauhtia, luulee varmaan vuorostaan olevansa koira.

19. Iliman se ei tule leipä kissoillekkaan. Silloin tälläin Piu ja Mau lähtee äiskän mukaan töihin. Heidän tehtävänä on toimia terapiakissana aina yhden päivän kerrallansa. Tyäskentelyalueena on toimiston puoli, tuotantopuolella on aivan liikaa koneita ja laitteita sekä katossa suhiseva kostutinlaite, joka myös pitää karvapallerot poissa. Ulko-ovella on näinä päivinä varoituskyltti: “Allergiavaroitus - terapiakissat työskentelee”. Yleensä aamupäivä tutkitaan lokoja ja komosia ja iltapäivä nukutaan pomon tuolilla. Tästä onkin muodostunut sanonta, että pomon huoneessa ei liiku edes ajatus, silloin on kissojen mukava torkkua.

20. Piu tekee töitä myös kotioloissa. Vanhemmassa koneessa pidetään äpplen mukavaa näytönsäästäjää, jossa tekstit kiepsahtelee ympäri. Näitä tulee aina viisi peräkkäin ja sen jälkeen se ihana omena, joka on ihan pakko yrittää ottaa kiinni. Yleensä nojataan näyttöön kahdella tassulla seisten ja taputetaan ruutua etutassuilla. Toinen tapa on kamuta keikkumaan näytön päälle ja raaputtaa omenaa ylhäältäpäin. Usein myäs tarkistetaan näytän tausta, joskos se omena olisi sieltä tulossa.

Projekti on onnistunut, jos pyydystämistä pystyy tekemään ilman, että hipaisee hiirtä tai näppistä - silloin kun se pahuksen systeemi häviää johonkin.

Joskus äiskä istuu tuntikausia toisella koneella ja raaputtaa jotakin piirtopöytää. Silloin ei auta muu, kun mennä sen mukavalle tasaiselle alustalle makaamaan - kerjätäkseen huomiota. Yleensä tämä päätyy niin että äiskä laittaa “juu-tuubista” kissavideoita pyörimään, sitä maukua kun on pakko lähteä etsimään kajareitten puolelta ja pöytä vapautuu taas raaputtelulle.

Työpöydällä on ihana pieni reikä, hiiren johdolle kuulemma tarkoitettu, mutta kissojen mielestä se on kaiveluun tehty. Toinen kurottaa lattialta ja toinen kaivelee ylhäältäpäin. Se on mukava leikki se.

21. Iskä kasvattelee sipuleita parvekelaatikossa. Niitä piilotettuja palleroita on sitten mukava kaivella esille, varsinkin jos iskä ei huomaa, se kun tuppaa heti torumaan ja hätyyttämään pois. Miksi piilottaa jotakin, jos ne ei ole tarkoitettu löydettäviksi?

22. Siivouspäivät on ihania. Lukuunottamatta sitä helvetinkonetta joka meinaa imeä kaikki lelut sisäänsä. Piu pakenee parvekkeelle ja Mau seurailee lähiställä tilanteen kehittymistä. Sen koneen jälkeen kun tulee mukava moppi, jota äiskä pyörittelee ympäri ämpäri ja se on varmaankin tarkoitettu kiinni-otettavaksi. Pölynpyyhintä on myös oikein mukavaa, se rätti kun on niin nopea pirulainen ettei meinaa perässä pysyä.

23. Äiskällä on sellainen pieni välähtelevä laatikko jolla se jahtaa viattomia kissaparkoja aina tilaisuuden tullen. Kuvia ja videoita näistä sankareista on kertynyt jo kohtsillään kolme tuhatta ja lisää tulee jatkuvalla soitolla. Piusta ja Mausta on tehty jo ainakin seinäkalentereita ja postikortteja. Pomo epäileekin jo että tokkopa tuo mitään muuta töissä tekeekään kuin kissakalentereita, mutta äiskä väittä, että kyllä sitä joutoajalla ehtii myös kissablogeja seuraamaan!!. Höyrähtänyt raukka.

24. Piu steriloitiin vajaan vuoden ikäisenä. Ensimmäistä juoksua odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta siitä ei vain tuntunut oireita tulevan. Luultavasti se maukuminen lisääntyi niin pikkuhiljaa, ettei sitä juoksuksi älytty, mutta eipähän ainakaan tullut tehtyä mitään hätikäityä liikettä, vaan posket sai kehittyä rauhassa naisellisiin mittoihinsa. Potkupuvut joita oltiin huolella koko suvun voimin valmisteltu kävivät tietty pieneksi tänä odotteluaikana ja suojapuvuksi jouduttiinkin valmistamaan hätäpäissään iskän t-paidasta leikattu versio ilman viimestelyitä. Ja niinkuin äiskä ompeli kukkia ja pitsejä hiki hatussa illasta toiseen... Piulla on lääkärin mukaan nyt suuri vaara pulskistua, liekkö äiteeltään perinyt senkin ominaisuuden.

Maulla on komiat pallit vielä tallella. Harmittaa jo etukäteen että noista mulperoista pitäisi luopua, -olisikohan kissoille saatavilla jotain silikonitäytteitä, ettei toisen itsetunto ihan romahtaisi pallien mukana? On päätetty odotella ihan kunnolla juoksuaikaa juuri näitä seikkoja säälien ja myöskin siksi, että miehekkäät leukaperät sun muut ehtii varmasti kehittyä meidän tosimiehelle. (Päivitys; tuo surullinen päivä meni jo palleineen pois, siitä taaempana...)

25. Viimeisenä muttei vähäisempänä täytyy todeta, että näistä sankareista on huomattavasti enemmän iloa kuin vaivaa. Elämää ilman kissoja ei osaisi enää kuvitellakkaan. Luulen myäs että juttelemme enemmän kissoille kuin toisillemme, tai ainakin kuunnellaan niitä huolellisemmin. Kotoa ei malta poistua kuin nurisemalla töihin ja kaikki muut ylimääräiset menot on tullut karsittua pois. Jos jotakin pakollista tulee, niin aina on kiire kotiin “lapsiensa” luokse. Se on kunnian asia pitää kissoistansa hyvää huolta ja taata niille turvallinen elämä. Itse saa siitä lämpimästi tykyttävän sydämen ja miljoona hymyä.