maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kaikkea sitä näkee…

- sunnuntailta 6.9.2009 -



Olipa taas pitkä ja kenkiäkasteleva lenkkireissu. Viidensadan metrin matka kissan kanssa kestää pitkälti toista tuntia ja matkalla löytyy tietysti satojen ja satojen haisteltavien ruohonkorsien lisäksi mm. tietokoneen näppäimistöjä, vessaharjoja ja muuta mukavaa ihmeteltävää. Kyllä minä etätyöstä olen kuullut ja onhan niitä kannettavia jo kautta aikojen mukana raahattu, mutta yksittäisellä näppäimistöllä tuskin vielä googlaamaan pääsee. Mikä lienee ollut kaverilla mielessä kun sen kanssa ruohikkoon meni. Liekkö huomannut ettei homma onnistu kun siihen laitteensa hylkäsi. No, puhumattakaan siitä vessaharjasta...

Kotiin saavuttua oli edessä todellinen painajainen eli tassujen pesu. Auuuuuh, kuinka se sattuikaan äänestä päätellen. Onneksi Äiskä ei tällä kertaa tällännyt shamppoota, silloin keikka olisi ollut huomattavasti pitkäkestoisempi ja äänijänteet kovilla.

Nyt se sitten istuu vaan koneella ja puhuu jostakin blogista jonka se meille aukaisee. Ei kait se vaan merkitse että leikkiaika jää vähemmälle? Onneksi on Maukka jonka kanssa voi ravata mikäli palveluskunta ei viihdytä tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti